Henkilöstövuokrausyhtiö Kipinä Oy vahvistaa jalansijaansa Euroopassa. Useamman kuukauden projektin tuloksena Bulgariaan on perustettu tytäryhtiö, Kipinä BG OOD. – Tytäryhtiömme on saanut hyvin tuulta siipiensä alle ja liikkeelle lähtö on ollut lentävä, Kipinä Oy:n toimitusjohtaja Juha Kivimäki iloitsee. Kipinä BG OOD:n toimisto sijaitsee Stara Zagoran kaupungissa keskellä Bulgariaa. Tytäryhtiön vetäjäksi on rekrytoitu Galina Kircheva. – Galina…
Henkilöstövuokrausyhtiö Kipinä täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Ala on tuossa ajassa merkittävästi muuttunut, ja yhtiö kasvanut moninkertaiseksi. Suomen työvoimapula osoittaa, että Kipinän kaltaisille yhtiöille on tarvetta nyt ja tulevaisuudessa 10 vuoden matkaan on mahtunut monenlaista kehitystä ja muutosta. Uudelle vuosikymmenelle lähdetään rohkeasti yritysostolla, jolla vahvistetaan yhtiön asemaa ammattitaitoisen työvoiman tarjonnassa. Samalla vahvistetaan myös rekrytointia Romaniasta.…
Mikä sinua motivoi parhaiten työelämässä? Kenties työn mielekkyys ja työsuhde-edut?Kivat työkaverit tai ehkäpä viihtyisä työyhteisö? Entä jos olisit ulkomailla reissuhommissa ja olisit lähtenyt kotimaastasi hankkimaan kansainvälistä kokemusta ja tienaamaan rahaa sinne, missä palkka on oman maan palkkatasoa korkeampi? Olisivatko prioriteetit silloin jotain muuta kuin nyt? Samaan aikaan, kun toisaalla voi olla huutava pula osaajista, voi…
Tiesitkö, että Kipinän välittämästä työvoimasta yli 60% on ollut vähintään kaksi vuotta Kipinän palveluksessa. Suomen väestö ikääntyy, eikä syntyvyys riitä ylläpitämään väestönkasvua. Työikäisen väestön määrä vähenee eikä työntekijöitä riitä kaikille aloille. Yksi ratkaisu työmarkkinoiden ongelmiin ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen on työvoiman maahanmuutto. Ulkomainen työvoima mielletään usein väliaikaiseksi avuksi tuotannon pullonkauloihin tai kausityöntekijöiksi esim. maatalouden sesonkiin. Harvoin…